Kun tuore yrittäjä Tommi Reinsaari ja kokenut yrittäjäkonkari Jari Liukkonen ottivat ohjat käsiin, alkoi Lahden Energiahallilla tapahtua. ”Ensin toki piti suunnitella, miettiä ja laskea tarkasti sekä neuvotella ja sopia uudistuksista vuokranantajan, Spatium Toimitilat Oy:n, kanssa, mutta loppujen lopuksi kaikki on mennyt eteenpäin hienosti” kertoo Reinsaari. Reinsaarella ja Liukkosella on molemmilla pitkät kokemukset Kortteliliigassa mukana olemisesta ja Kortteliliigan hyvää henkeä on tarkoitus tuoda Energiahalliinkin.
Energiahalli uudistuu viihtyisäksi paikaksi, jotta siellä on kiva viettää aikaa ennen ja jälkeen pelien. Kahviosta saa jatkossa suolaista ja makeaa, myös erikoiskahveja virvokkeiden lisäksi. Televisioita, sohvia sekä pöytäpelejä lisätään. Synttärihuonekin uudistuu ja pysyy palveluvalikoimissa, vaikka Megazone siirtyykin pois hallista. Energiahallilla jatkavat vanhat tutut lajit mölkky ja salibandy, kesäkaudelle on tulossa jotain uutta toimintaa hallin puitteissa. Uutta palveluvalikoimaa tuo hierontapalvelut ja uutta ovat myös EH-oheistuotteet: pipot, paidat, lippikset, niitä saa ostettua Energiahallin kahviosta.
Energiahallin avajaiset lähestyvät
”Remonttia on tehty pitkälti talkoolaisten voimin, isot kiitokset kuuluvatkin kaikille osallistujille”, kiittelee Reinsaari ja jatkaa: ”onhan vanhan tilan remontoiminen aina mielenkiintoista, mutta uudistus etenee vauhdilla. Tarkoitus on päästä viettämään avajaisia loka-marraskuun vaihteessa. Kannattaa ottaa seurantaa Energiahallin Facebook-sivut.”
Spatium Toimitilojen puolesta ollaan tyytyväisiä, että hallissa jatkuvat pelit ja uudistusta tapahtuu. Vanhaksi ”kortteliliigajyräksi” tunnustautuva Miika Laakso Spatiumilta on erittäin mielissään, että Energiahallissa jatkuu urheilu ja tekemisen meininki uusien yrittäjien toimesta. ”Aivan mahtava juttu”, iloitsee Laakso.
Lisätietoja Lahden Energiahallista ja toiminnasta:
Energiahallin Facebook-sivuilta.
Lisätietoja Spatium Toimitilat Oy
Miika Laakso
Asset Manager
+358 40 547 7160
miika.laakso@spatium.fi