Lahti Padel Areena Oy perustaa uuden padel-areenan Lahteen. Areena rakennetaan Spatium Oy:n tiloihin Väinämöisentie 2:een. Ensimmäisessä vaiheessa areenaan valmistuu kolme korkeatasoista täyspanoraamakenttää ja tilavat oheistilat. Areena pyritään avaamaan tämän vuoden syyskuun alussa.
”Padelharrastajien määrä on viime vuosina kasvanut voimakkaasti Suomessa ja Lahden seudulla. Tulemme tarjoamaan kaikille, aloittelijoista kilpapelaajiin, laadukkaat olosuhteet padelin pelaamiseen. Toivomme, että pelaajat ja katsojat viihtyvät areenassa ennen ja jälkeen pelin. Padel on sosiaalinen peli ja puitteet rakennetaan sitä tukemaan. Kentiksi valitsimme MejorSetin huippukentät parhaalla mahdollisella alustalla. Kenttätoimittajan edustaja, Suomen padelpioneeri Piukku Kopiloff, on ollut suureksi avuksi hankkeen suunnittelussa”, sanoo Timo Liuksiala Lahti Padel Areena Oy:stä. ”Neuvottelut tilan muuntamiseksi padel-käyttöön sopivaksi sujuivat Spatiumin kanssa ripeästi. Kesä tulee olemaan kiireistä aikaa kaiken valmistelemiseksi syyskuun alkuun mennessä”, Liuksiala jatkaa.
Spatium Oy hallinnoi useita eri kiinteistöjä Lahden alueella. ”On hienoa, että saimme Väinämöisentie 2:een liikuntapalvelutoimintaa”, sanoo Spatium Oy:n toimitusjohtaja Jouni Kanervo. ”Padel sopii loistavasti kyseiseen tilaan. Muutostyöt ovat maltillisia ja yrittäjien konseptikin sopi meille hyvin. Padel täydentää hienosti alueen liikuntapalveluja. Viereisessä kiinteistössä toimii perinteikäs Energiahalli. Väinämöisentie 2 kunnostetaan ensi vuonna myös ulkoa vastaamaan laadukkaiden palvelujen ja muiden käyttäjien tarpeeseen”, Kanervo jatkaa.
Lisätietoja:
Timo Liuksiala, Lahti Padel Areena Oy
timo@lahtipadelareena.fi
p. 050 537 5303
Jouni Kanervo, toimitusjohtaja, Spatium Oy
jouni.kanervo@spatium.fi
p. 044 716 1638