Vuokraus: Miika Laakso, miika.laakso@spatium.fi / 040 547 7160

Aluekeittiö on Päijät-Hämeen Ateriapalvelun moderni sydän

|
Kuumaa, kylmää, hygieenistä, sujuvaa ja tehokasta. Keittiö on vaativa ympäristö niin työntekijöille, suunnittelijoille kuin rakentajille. Etelä-Lahdessa Launeella sijaitsee Päijät-Hämeen Ateriapalvelun huippumoderni aluekeittiö, jonka Spatium Toimitilat rakennutti vuokralaisensa tarpeisiin sopivaksi.

Tavallisena arkipäivänä noin 25 000 Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:n valmistamaa ruoka-annosta sujahtaa suihin lahtelaisissa kouluissa, päiväkodeissa, terveyskeskuksissa, sairaaloissa, hoivakodeissa ja henkilöstöravintoiloissa. Näistä jopa 10 000 annosta valmistetaan vuonna 2017 käyttöönotetussa Etelä-Lahden aluekeittiössä Apilakadulla. Keittiöverkkoon kuuluu kaikkiaan yhdeksän tuotantokeittiötä ja 69 palvelukeittiötä eri puolilla Päijät-Hämettä.

Aluekeittiön mentävä aukko Lahdessa

Etelä-Lahden koulukiinteistöissä tehtyjen muutosten vuoksi syntyi tarve uudelle, isolle keittiöyksikölle. Projektia lähdettiin edistämään vuonna 2013 Lahden Tilatalot Oy:n kanssa, joka hankkeen aikana fuusioitiin Spatium Toimitiloihin v. 2015.

–Uuden aluekeittiön suunnittelussa oli lähtökohtana 10 000 aterian valmistukseen soveltuva kohde, kertoo Päijät-Hämeen Ateriapalvelun toimitusjohtaja Tuulia Pelli projektin alkuvaiheista.
Koska kuljetusmatkat vaikuttavat myös aterioiden kustannuksiin, kartoitettiin tonttivaihtoehtoja huolella. Sopiva paikka löytyi Launeelta, jonka keskeinen sijainti tehostaa toimintaa.

–Viemme ruokaa ympäri Lahtea, aina Nastolaa myöten. Asiakkaan kannalta lyhyt kuljetusmatka on hyvä ja ison valmistuspisteen ansiosta kuljetukset saadaan hoidettua täysillä autoilla.
Uusi aluekeittiö valmistui loppuvuodesta 2016 ja se työllistää tällä hetkellä reilut 10 työntekijää.
–Toiminnan keskittäminen isoon keittiöön mahdollistaa muun muassa ruoan valmistuksen suunnitelmallisuuden ja tehokkuuden, joilla voidaan vaikuttaa aterioiden edullisuuteen. Säästämme mieluummin kaikesta mahdollisesta muusta kuin aterioista, huomauttaa Pelli.

Iso mutta kannattava investointi

Kokonaisuutena 1715 m2 aluekeittiö oli noin 7 M€ investointi, ja Tuulia Pelli kiitteleekin Spatiumia ja päättäjiä rohkeudesta investoida kerralla riittävän isoihin tiloihin. Päijät-Hämeen Ateriapalvelu oli alusta asti tiiviisti mukana uuden keittiön suunnittelussa, mikä näkyy tyytyväisyytenä lopputulokseen. Suunnittelussa huomioitiin niin tilojen tehokkuus, työergonomia, ympäristönäkökulmat kuin modernit teknologiaratkaisut.

–Keittiöneliöt ovat kalliita rakentaa, koska tilat ovat vaativia esimerkiksi kosteudenhallinnan, höyryn, ilmanvaihdon ja rasvakäryn vuoksi. Keskitetyn aluekeittiön ansiosta uusissa kohteissa pärjätään pienemmillä keittiötiloilla, mikä säästää niiden rakentamis-, vuokra- ja logistiikkakustannuksia, summaa Pelli.

Tilojen toimivuus lisää tehokkuutta, minkä ansiosta aluekeittiö toimii pienehköllä henkilöstömäärällä. Työergonomiaa parantavia uudistuksia ovat mm. kevennyskauhat, jotka helpottavat massojen siirtoa, nostoissa käytettävät apulaitteet sekä sähköiset korkeudensäätöpöydät. Myös itsestään peseytyvä sisäkatto säästää aikaa ja vähentää raskaita työvaiheita keittiöhenkilökunnalta.

Aluekeittiö tehostaa merkittävästi myös Päijät-Hämeen Ateriapalveluiden ostologistiikkaa.
–Tavara kiertää nopeasti keskitetyssä varastossa, jonne tukut toimittavat tilaukset yön aikana. Nopeimmillaan yön toimituksista valmistetut annokset lähtevät matkaan jo aamulla.

marjarahkaa kattilassa
Aluekeittiössä voidaan valmistaa jopa 10 000 ateriaa yhdessä työvuorossa – tässä tehdään marjarahkaa.

Vastuullisuus näkyy suunnittelussa ja toiminnassa

Aluekeittiössä ympäristöarvot on huomioitu niin toimitiloissa kuin ruoan valmistuksessa. Rakennuksen energiatehokkuuden E-luku on vain 150, mikä alittaa kirkkaasti lakisääteisen minimiarvon 240.
–Lämmitykseen käytetään kaukolämmön ohella hybridilämpöpumppua, joka hyödyntää lämmöntuotannossa keittiön kylmäkoneiden ja jäähdytyslaitteiden lämpöä, kertoo Pelli.

Katolle asennettu 100 m2 aurinkopaneelijärjestelmä tuottaa peräti 11 MWh kiinteistön käyttämästä sähköenergiasta – yhdessä nämä ratkaisut vähentävät kiinteistön kaukolämmöntarvetta 35 % tavanomaisesta. Valaistus on hoidettu LED-lampuilla, joita ohjataan liiketunnistimilla.

Keittiössä mietitään koko ajan uusia vaihtoehtoja ja tapoja valmistaa ruokaa. Kasvisruokaa on tarjolla joka päivä ja kerran viikossa vietetään kasvisruokapäivää. Hankinnoissa korostuvat paikallisuus, lähituottajat ja kotimaisuus – luomutuotteitakin käytetään noin 30 000 kiloa vuosittain.

Myös ateriakuljetukset suunnitellaan huolella ympäristönäkökulma huomioiden. Vaikka aterioita kuljetetaan paljon, on kuljetusreitit ja -kerrat organisoitu tehokkaiksi.

Vuokranantaja toiminnan tukena

Päijät-Hämeen Ateriapalvelulle Etelä-Lahden aluekeittiö on strategisesti tärkeä yksikkö, joka on myös ainoa sen omassa hallinnassa oleva toimitila. Oma keittiö antaa hyvät eväät toiminnan kehittämisen ja tulevaisuuden suunnittelun.
–Pitkä vuokrasopimus Spatium Toimitilojen kanssa tuo vakautta ja turvallisuutta. Meidän näkökulmastamme on myös tärkeää, että vuokranantaja ymmärtää toimintaamme. Moneen muuhun tilaan verrattuna keittiö sisältää huomattavan määrän tekniikkaa, jonka pitää toimia. Ruoka pilaantuu nopeasti ja meillä on tiukat aikataulut. Spatiumilta saa ihmiset nopeasti kiinni, oli kyse pienestä tai isosta asiasta, kiittelee Pelli.

Aluekeittiöllä on oma, Spatiumin osoittama huoltomies, joka tuntee talon asiat ja pystyy reagoimaan nopeasti esimerkiksi vikatilanteisiin.
Arjen hallinnan ohella tilojen kehittämisen tärkeys ymmärretään Spatiumilla ja lisäsiiven rakentamistakin aluekeittiöön on pohdittu.
–Spatium on aina suhtautunut positiivisesti uudistamissuunnitelmiin ja kehittämiseen, summaa Tuulia Pelli hyvin sujuvaa yhteistyötä.

Tuija ja Tuulia