Vuokraus: Miika Laakso, miika.laakso@spatium.fi / 040 547 7160

Helenan Kotileipomon uusissa toimitiloissa on kaikki eväät kasvuun

|
Helenan Kotileipomo on vuodesta 1987 pyöräytellyt uunituoreita tuotteitaan samoissa tiloissa Ilmarisentiellä. Vuosien varrella toiminta on kasvanut roimasti ja lopulta seinät alkoivat tulla vastaan. Spatium Toimitilat tarjosi yrittäjäpariskunta Sanna ja Tero Jaakkolalle ratkaisua, josta ei voinut kieltäytyä.

Käsintehdyistä leipomotuotteistaan ja etenkin Lahden torilta tuttu Helenan Kotileipomo siirtyi Tero ja Sanna Jaakkolan pyöritettäväksi tammikuussa 2005. Liiketoiminta on kasvanut vuosien varrella merkittävästi ja 220 neliön tilat Ilmarisentien Energiahallin kyljessä eivät enää vastanneet tarpeisiin. Seitsemän leipuria työllistävän leipomon lisäksi samoissa tiloissa toimii pieni myymälä–kahvila.

Ensimmäinen keskustelu remonttitarpeista käytiin vuokranantaja Spatium Toimitilojen kanssa lokakuussa 2019. Lähes saman tien kävi selväksi, että täydellisen remontin alta muutto olisi leipomotoimintaa pyörittävälle yritykselle hankala vaihtoehto.

Vuokralaisen unelmadiili

Energiahallista, nykyisten tilojen naapurista, löytyi 700 m2 tyhjää tilaa, jonka Spatium tarjoutui remontoimaan Helenan Kotileipomon tarpeisiin sopivaksi. Ehdotus oli Jaakkoloille paras mahdollinen – ja tilaisuus, johon kannatti tarttua.

–Ilman Spatium Toimitilojen mukaantuloa tämän tasoinen remontti ei olisi ollut meille mahdollinen. Nyt pääsimme itse suunnittelemaan tilat tarpeitamme vastaaviksi ja voimme kasvattaa liiketoimintaa haluamaamme suuntaan. Se että vuokranantaja tukee kehittymistämme näin täydellä sydämellä, on tilaisuus, joita ei usein tule eteen, kiittelee tilojen suunnittelusta vastannut Tero Jaakkola.

Remontti käynnistyi koronaviivästysten jälkeen marraskuussa 2020. Leipomon, varaston ja sosiaalitilojen lisäksi yritys saa entistä paremmat tilat myymälälle ja kahvilatoiminnalle. Tilat remontoidaan nykyaikaisia elintarvikelainsäädännön mukaisiksi, mikä on leipomoyrittäjille oleellista.

–Äärimmäisen hienoa, että Helenan Kotileipomolle löytyi tilat näin läheltä ja pystymme olemaan mukana asiakkaamme kasvutarinassa. Koko Ilmarin teollisuusalue on meille tärkeä kehityskohde ja tulemme parantamaan alueen fasiliteetteja sekä kunnostamaan omia kiinteistöjämme siellä, sanoo Miika Laakso Spatium Toimitiloista.

tyhjä tuotantotila

Logistiikka paranee merkittävästi

Remontin valmistuttua Helenan Kotileipomo pääsee avariin ja nykyaikaisiin tiloihin, jotka helpottavat työntekoa monella tavalla. Aiempi toimitila oli rakennuksen sisäosissa, mikä toi haasteita niin arkisiin toimintoihin kuin löydettävyyteen.

–Sisäisen logistiikan järkevöityminen on yksi oleellinen parannus. Aiemmin niin henkilökunta, kahvila-asiakkaat kuin tavarantoimitukset käyttivät samaa sisäänkäyntiä. Leipomotoiminta keskeytyi aina, kun tavarantoimitus saapui. Jatkossa tavarantoimitukset tulevat lastauslaiturin kautta suoraan varastoon ja saamme myös kahvilalle oman sisäänkäynnin, kertoo Jaakkola.

Uusissa tiloissa myymälä–kahvila tulee selkeästi näkyville ja pihalta löytyy reilusti parkkitilaa isoillekin ajoneuvoille.
–Saamme kahvilalle oman keittiön, minkä ansiosta voimme laajentaa tarjontaa nykyisestä grilliruoasta oman keittiön kotiruokalounaaseen. Sille on selvästi ollut alueella kysyntää, ja tehdasalue kehittyy ja kasvaa koko ajan, sanoo Jaakkola.

Uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Lounaskahvilan lisäksi pitkään haaveena ollut konditoriapuoli saa kasvuvauhtia muuton myötä. Pienimuotoisesti konditoriatuotteita on tehty aiemminkin, mutta nykyiset tilat rajoittivat kasvua.

– Kysyntää olisi ollut enemmänkin ja nyt meille avautuu konditoriapuolen laajentamisen myötä aivan uudenlaisia kasvumahdollisuuksia. Tulevaisuudessa pystymme tilojen puolesta kehittämään toimintaa monella tavalla, kertoo Tero Jaakkola.

Kotiruokalounaan ja leipomon laajennuksen myötä työntekijöitäkin tarvittiin lisää. Kaksi uutta työntekijää on jo rekrytoitu, ja maaliskuulle 2021 suunniteltua muuttoa odotetaan Helenan Kotileipomolla jo innolla.
Spatium Toimitiloilla on Ilmarin teollisuusalueella useita kiinteistöjä ja alueen kehittämiseen panostetaan paljon. Uudet yritykset ja niiden mukanaan tuomat työpaikat hyödyttävät koko aluetta.

–Esimerkiksi Ilmarisentien naapurissa Väinämöisentiellä on tarjolla tilaa ja mahdollisuuksia eri alojen yrityksille. Olemme valmiita tekemään muutostöitä ja remontteja, jotta toimitilat soveltuvat vuokralaisen toimintaan, vinkkaa Miika Laakso.