Vuokraus: Miika Laakso, miika.laakso@spatium.fi / 040 547 7160

ValmennusLehdon uudet toimitilat

|
Kodikkuutta, kasvunvaraa ja hyvä sijainti. Nämä kaikki osuivat samaan Spatium Toimitilojen tarjoamaan osoitteeseen, kun ValmennusLehto Oy etsi uutta toimitilaa Lahden keskustasta. Reilun 400 neliömetrin tila Saimaankadulla täyttää toiveet tunnelmaa myöten.

ValmennusLehdon uusissa toimitiloissa neliöt ovat oikeissa paikoissa

Suvi Lehdon luotsaama ValmennusLehto Oy aloitti toimintansa Mariankadulla vuonna 2014. Tänä päivänä yritys työllistää Lehdon lisäksi viisi muuta valmentajaa ja tuottaa erilaisia kuntouttavia sekä valmennuspalveluita muun muassa Kelalle ja ELY-keskukselle. Asiakkaaksi saapuu eri-ikäisiä nuoria ja aikuisia, joille tarjotaan tukea esimerkiksi työllistymiseen, oppimisvaikeuksiin ja erilaisiin toimintakyvyn haasteisiin. Lisäksi ValmennusLehto on Lahden alueen ainoa palveluntarjoaja, joka on erikoistunut aikuisten ja nuorten oppimisvaikeuksien kartoituksiin.

– Valmennusta toteutamme niin pienryhmissä kuin yksilöpalveluna, joten toimitilojemme tulee soveltua erilaisiin ryhmäkokoihin ja tilanteisiin. Meille on tärkeää myös helppo saavutettavuus ja tilojen kodikkuus, kertoo toimitusjohtaja Suvi Lehto.

Aula
ValmennusLehdon aulatilassa on tilaa kokoontua.

Muunneltavaa toimitilaa

Toimitiloja voi olla tarjolla runsaastikin, mutta osuuko kohdalle juuri se oikea? Suvi Lehto ehti kartoittaa uutta isompaa toimitilaa peräti kahdeksan kuukautta. Edellinen, reilun 300 neliön toimitila Hämeenkadulla oli kokonsa puolesta vielä riittävä, mutta toimintojen kannalta epäkäytännöllinen.

– Isokokoisia toimistotiloja ei Lahden seudulla ollut helppo löytää. Etsimme tiloja, jotka muotoutuisivat yksilö- ja ryhmätoimintaamme – ja lisäksi olisi mahdollisuus kasvattaa toimintaa, summaa Suvi Lehto hakukriteereitä.

Heinäkuussa 2021 kohdalle osui Spatium Toimitilat, jonka osoitteessa Saimaankatu 64 sijaitsevasta toimistorakennuksesta löytyikin täydellinen 420 neliön tila ValmennusLehdolle. Lehto kiittelee myös Spatiumin toimintatapoja ja joustavuutta neuvotteluvaiheessa.

– Mitään remonttia ei tarvittu, tilat vastasivat sellaisenaan toiveitamme. Muutenkin Spatiumin kanssa asiat järjestyivät helposti. Tykkäsin siitä, että toiveitamme kuunneltiin – tuli hyvä mieli kokonaisuudesta.

Saimaankadun tiloihin ValmennusLehto muutti lokakuun alussa.

Sininen huone
Sininen huone on yksi kodikkaista tiloista, joissa voi kokoontua pienellä porukalla.

Näköalapaikalla

Spatiumin omistaman Lahdenkadun ja Saimaankadun kulmassa sijaitsevan toimistotalon moni tunnistaa päätyseinän näyttävästä muraalista. Rauhaa ja levollisuutta huokuva Blue moment on italialaisen Roberto Ciredzin teos. ValmennusLehdon toimitilat sijaitsevat talon viidennessä kerroksessa ja kokonaisuuden kruunaa ikkunoista avautuva hulppea näköala.

– Meillä on käytössämme koko kerros ja ennen kaikkea nyt neliöt ovat oikeissa paikoissa. Iso tila on väliovella jaettavissa kahteen osaan, joissa molemmissa on oma aula, luokkatila, isot työhuoneet sekä keittiö. Näin saimme omat rauhalliset tilat niin ryhmätapaamisiin saapuville kuin yksilövalmennettaville, kiittelee Suvi Lehto.

Kiitosta saavat tilavat, viihtyisät ja kodikkaat työhuoneet, joissa valmentajat vastaanottavat asiakkaitaan. Henkilökunnan viihtyvyyden lisäksi etenkin nuorille asiakkaille on tärkeää, ettei paikka ole virastomainen vaan tunnelma on helposti lähestyttävä.

– Erityisen tyytyväinen olen siihen, että talossa on sisäilma-asiat kunnossa. Osatyökyisten asiakkaidemme taustalla voi olla ilmanlaatuun liittyviä terveysongelmia.

Olemme kotoisa firma ja nyt toimitilamme ovat saman henkiset, tiivistää Suvi Lehto miljöön merkitystä ihmisläheiselle yritystoiminnalle.

Blue moment
Saimaankatu 64 tunnetaan näyttävästä Blue moment –muraalistaan.

Vapaata toimistotilaa

Vapaita toimistotiloja löytyy Saimaankadulta eri kerroksista, lisätietoja toimistoista Spatiumin Miika Laaksolta: miika.laakso@spatium.fi
tai puhelimitse +358 40 5477160